2. Mistä maasta hän oli kotoisin?

3. Missä kaupungissa hän asui?

4. Minä vuonna hän tuli Suomeen?

5. Missä kirkossa hänet haudattiin?

6. Minä vuonna hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Turun Tuomiokirkkoon?

7. Mitä Suomen katolilaiset tekevät kunnioittaakseen hänen muistoaan?

8. Minä päivänä vietetään hänen muistojuhlaansa?

9. Missä kirkossa on Suomen taivallisen suojelijan reliikki eli pyhäinjäännös?

Vastaukset sähköpostilla: manuelpradorey(at)gmail.com

Rosary and Holy Mass or Adoration in Latin and English

St. Henry’s Cathedral (Pyhän Henrikin aukio 1, corner of Puistokatu and Tehtaankatu)

on the following Tuesday evenings at 18.00:

• Jan. 24
• Feb. 7 & 21
• Mar. 6 & 20
• Apr. 17
• May 1 & 15

All students and young adults and others interested in the Catholic Faith,

welcome!

Afterwards, a nice get-together.

Many other activities as well.

Confession during Rosary.

Paavi kirjoittaa syvästä kuilusta, joka on revennyt historiallisen Jeesuksen ja uskon silmillä nähdyn Jeesuksen välille.Hän haluaa osoittaa, että evankeliumien kuvaamana arvoituksellinen Jeesus ja siten myös historiallisesti uskottava henkilö.

Paavi kritisoi kirjassa materialistista elämäntapaa, taloudellista korruptiota ja vääristyneitä valtarakenteita. Kirja ei kuitenkaan ole paavin virallinen kannanotto, vaan hänen henkilökohtainen pyrkimyksensä nähdä Jeesus Nasaretilaisen todelliset kasvot.

Pappi ja kirkon tohtori

Hänen elämänsä:

Hän syntyi Castillo de Rocasecassa, lähellä Napolia, Italiassa vuonna 1225. Hän oli viimeinen poikalapsi kahdentoista lapsen perheessä. Hänen isänsä oli nimeltään Landulfo Akvinolainen. Tuomas oli pitkä, roteva, sopusuhtainen, vilkasluonteinen, hyväkäytöksinen, hyvin ystävällinen ja hienotunteinen. Lähellä paikkaa, jossa hän syntyi, oli kuuluisa benediktiiniläismunkkien luostari nimeltä Monte Cassino. Sinne hänet vietiin suorittamaan ensimmäisiä kouluvuosiaan. Munkit opettivat häntä mietiskelemään hiljaisuudessa. Hän on kaikista luostarin oppilaista kaikkein hurskain, mietiskelevin ja hiljaisin. Sen mitä hän lukee tai opiskelee, hän oppii ulkoa hämmästyttävän helposti. Hän jatkaa opintojaan viisi vuotta Napolin yliopistossa. Siellä hän ylittää kaikki toverinsa muistin ja älykkyyden puolesta. Hän tutustuu dominikaani-isiin ja innostuu tästä yhteisöstä. Hän haluaa ruveta munkiksi, mutta hänen perheensä vastustaa. Munkki pakenee Saksaan, mutta matkalla hänet yllättävät hänen veljensä, jotka matkustavat sotilaseskadroonan kanssa ja vangitsevat hänet. He eivät onnistu ottamaan häneltä dominikaanipukua, mutta he sulkevat hänet Rocasecan linnan vankilaan. Tuomas käyttää hyväkseen kahden vuoden vankeusaikaansa opettelemalla ulkoa lukemattomia lauseita pyhästä Raamatusta ja opiskelemalla perusteellisesti sen ajan parasta teologian tutkielmaa, jota hän selittää myöhemmin oikein hyvin yliopistossa. Kun hänen veljensä huomasivat, että miten paljon he tahansa pyytävät ja uhkailevat, he eivät onnistu ottamaan hänen päästäään ajatusta jatkaa munkkina, he lähettävät hänen luokseen huonon naisen saadakseen hänet tekemään syntiä. Tuomas ottaa käsiinsä palavan kekäleen ja syöksyy huonoa naista kohti uhaten polttaa hänen kasvonsa jos tämä uskaltaa lähestyä häntä. Nainen pakenee ja koska Tuomas oli näin voittanut lihan intohimot, onnistui katolisen kirkon saada hänestä suuri pyhimys. Jos tämä nuori mies ei olisi osannut voittaa lihan epäpuhtautta, ei meillä olisi tänään tätä suurta kirkon tohtoria. Tuona yönä hän näki unessa taivaallisen näyn, jossa hänelle toivotettiin onnea ja tuotiin valkoinen nauha tai vyö hyveen, puhtauden merkiksi, jonka hänelle antoi meidän Herramme. Vankilasta vapauduttuaan hänet lähetettiin Kölniin, Saksaan opiskelemaan sen ajan viisaimman dominikaani-isän, pyhän Albert Suuren johdolla. Alussa toverit eivät ymmärtäneet sitä älykkyyttä, jota Tuomaksella oli, ja nähdessään hänet niin rotevana ja aina niin hiljaisena keskusteluissa, he antoivat hänelle pilanimen, ”mykkä härkä”. Mutta eräänä päivänä eräs hänen tovereistaan luki tämän nuoren opiskelijan muistiinpanoja ja esitti ne viisaalle opettajalle. Luettuaan ne pyhä Albert sanoi muille opiskelijoille: ”Te kutsutte häntä mykäksi häräksi. Mutta tämä härkä tulee täyttämään eräänä päivänä mylvinnällään koko maailman”. Ja näin todella tapahtui myöhemmin. Hänen toverinsa tuolta ajalta jättivät tämän kommentin: ”Tuomaksen tietomäärä on hyvin suuri, mutta hänen hurskautensa on vielä suurempi. Hän viettää tuntikausia rukoillen, ja messussa korottamisen jälkeen hän tuntuu olevan kuin paratiisissa. Ja hänen kasvonsa jopa säteilevät silloin tällöin eukaristian vieton aikana. 27-vuotiaana, vuonna 1252, hän on jo professorina Pariisin kuuluisassa yliopistossa. Hänen teologian ja filosofian tuntinsa ovat yliopiston kaikkein suosituimmat. Kuningas, pyhä Luis, arvostaa häntä niin paljon, että kysyy hänen neuvoaan kaikissa tärkeissä asioissa. Ja yliopistossa arvonanto häntä kohtaan ja hänen valta-asemansa on niin suuri, että kun aloitetaan vilkas keskustelu eukaristiasta eikä onnistuta pääsemään sovintoon, niin lopulta osapuolet hyväksyvät, että Tuomas Akvinolainen toimisi välittäjänä ja sanoisi viimeisen sanan, ja sen, mitä hän sanoo, kaikki hyväksyvät poikkeuksetta. Vuonna 1259 Paavi kutsuu hänet Italiaan ja seitsemän vuoden ajan hän kulkee ympäri maata saarnaten ja opettaen, ja hän saa tehtäväkseen johtaa Rooman paavillista opistoa nuorille miehille, jotka valmistautuvat tärkeisiin erityistehtäviin. Neljässä vuodessa hän kirjoittaa kuuluisimman teoksensa: ”Koko teologian summa”, hämmästyttävän, 14-osaisen teoksen, jossa hän Raamatun sekä pyhimysten teologian, folosofian ja opin pohjalta selittää kaikki katoliset opetukset. Se on perinpohjaisin teos, mitä katolisessa kirkossa on kirjoitettu. Italiassa ihmiset ryntäsivät kuuntelemaan häntä suuresti kunnioittaen kuin Jumalan lähettämää, ja itkivät kuullessaan hänen saarnaavan Kristuksen kärsimyksestä, ja liikuttuivat ilosta kun hän puhui heille Jeesuksen ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä, joka meitä odottaa. Rooman Paavi antoi hänelle tehtäväksi kirjoittaa laulut Kristuksen ruumiin ja veren juhlaa varten, ja hän sepitti silloin pangelinguan ja tantumergon ja useita muita eukaristian kauniita lauluja (sanotaan, että pyhä Isä antoi pyhälle Tuomakselle ja pyhälle Bonaventuralle tehtäväksi kummallekin kirjoittaa joitakin lauluja, mutta kun Bonaventura kuuli luettavan ne kauniit laulut, jotka pyhä Tuomas oli kirjoittanut, hän repi ne, jotka hän itse oli sepittänyt, sillä nuo toiset tuntuivat hänestä paljon kauniimmilta). Sen jälkeen kun hän oli kirjoittanut mitä kauneimpia tutkielmia Jeesuksesta eukaristiassa, Tuomas tunsi, että Jeesus sanoi hänelle eräässä näyssä: ”Tuomas, olet puhunut minusta hyvin. Mitä haluat vastineeksi?” Ja pyhimys vastasi hänelle: ”Herra, ainoa, mitä tahdon, on rakastaa sinua, rakastaa paljon ja miellyttää sinua vielä enemmän”. Hän keskittyi niin paljon aiheisiin, joita hänen piti käsitellä, että eräänä päivänä aterioidessaan kuninkaan kanssa, hän löi äkkiä nyrkillään pöytään ja huudahti: ”Löysin jo vastauksen siihen ja siihen kysymykseen”. Sitten hänen täytyi pyytää kuninkaalta anteeksi, että hän oli ajatellut eri aiheita kuin mitä muut käsittelivät keskustelussa. Joitakin kuukausia ennen kuolemaansa hän sai näyn yliluonnollisesta ja taivaallisesta, ja siitä lähtien hän lakkasi kirjoittamasta. Kun veli Reginaldo kysyi syytä siihen, ettei hän enää kirjoittanut, hän huudahti: ”Koska verrattuna siihen, mitä näin tuossa näyssä, se, mitä olen kirjoittanut, on hyvin vähäistä”. Pyhä Tuomas onnistui saamaan Aristoteleen filosofian osaksi katolilaisten opetusta. Tämä pyhimys on ollut kuuluisin filosofian opettaja, mitä kirkolla on ollut. Niin tärkeitä ovat hänen kirjoituksensa, että Trenton konsiilissa (tai maailman piispojen kokouksessa) pääpöydällä olevat kolme kirjaa, joista katsottiin neuvoa, olivat pyhä Raamattu, Paavien määräykset ja pyhän Tuomaksen ”Koko teologian summa”. Pyhimyksemme sanoi, että hän oli oppinut enemmän polvistumalla krusifiksin edessä kuin lukemalla kirjoja. Hänen sihteerinsä Reginaldo vahvisti, että pyhän Tuomaksen ihailtava tieto tuli paremminkin hänen rukouksistaan kuin hänen älykkyydestään. Tämä Jumalan mies rukoili paljon ja hyvin innokkaasti, että Jumala valaisisi hänet ja antaisi hänen oppia totuudet, jotka hänen oli määrä selittää kansalle. Hänen nöyryytensä: Hän täytti täsmälleen tuon pyhän Paavalin neuvon: ”Pitäkää muita parempina”. Hän ajatteli aina, että muut olivat parempia kuin hän itse. Jopa kaikkein kiivaimmissa keskusteluissa hän esitti ajatuksensa täysin tyynesti; hän ei koskaan suuttunut, vaikka vastustajat loukkasivat häntä kovasti, eikä hänen koskaan kuultu sanovan mitään, mikä olisi voinut loukata ketään. Hänen käytöksensä tunnuslause oli tuo Jeesuksen käsky: ”Kohdelkaa muita niinkuin haluaisitte heidän kohtelevan teitä”. Hänen kiintymyksensä Neitsyt Mariaan oli hyvin suuri. Vihkojensa marginaaliin hän kirjoitti: ”Ave María gratia plena” eli Terve Maria armoitettu. Ja hän laati tutkielman Ave Mariasta.

Hänen kuolemansa:

Paavi lähetti hänet Lyonin konsiiliin, mutta matkalla hän voi huonosti ja hänet otettiin vastaan Fosanovan sisterssiläismunkkien luostariin. Kun hänelle tuotiin viimeisen kerran pyhä ehtoollinen, hän huudahti: ”Nyt minä vastaanotan sinut, Jeesukseni, joka maksoit verelläsi minun sieluni lunastuksen. Kaikki opetukset, jotka kirjoitin, julistavat uskoani Jeesukseen Kristukseen ja rakkauttani pyhään katoliseen kirkkoon, jonka kuuliainen poika olen”.

Hän kuoli maaliskuun seitsemäntenä päivänä 1274, 49-vuotiaana.

Hänet julistettiin pyhimykseksi vuonna 1323 tuskin 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Ja hänen pyhäinjäännöksensä vietiin juhlallisesti Toulousen katedraaliin tammikuun 28 päivänä. Sen vuoksi hänen juhlaansa vietetään tuona päivänä.

Matteuksen evankeliumissa Jeesus opettaa kristityn tehtävästä seuraavasti:

“Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. “Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Mt.5:13-16)

Autuaaksi julistamisten jälkeen Pyhä Matteus ottaa kaksoisvertauksen, jonka Jeesus on osoittanut opetuslapsilleen kaikkina aikoina. Herra sanoo: Te olette maan suola … te olette maailman valkeus.

Jeesuksen maa oli suolasta rikas; itse asiassa, läheinen Kuollut Meri oli oikea suolasäiliö. Siellä oli runsaasti myös kalastusyhtiöitä ja kalatoreja … se tuotti todellisen teollisuuden. Temppelissä oli niin kutsuttu suolavarasto, josta voitiin ottaa suolaa rituaaliseremonioihin. Kaikki tiesivät, että suola säilöö elintarvikkeita ja antaa niille hyvän maun. Se oli arvostettu ja kallis aine.

Jos saisit valita suolan ja kullan väliltä, valitsisit varmasti kullan. Suolaahan voi ostaa mistä tahansa, eikä hintakaan päätä huimaa. Mutta jos suolaa ei olisi saatavilla, huomaisimme ettemme selviäisi ilman sitä, ja se saavuttaisi nopeasti kultaakin korkeamman arvon. Näin oli ennen, jolloin suolaa oli monin paikoin vaikea tuottaa ja hankkia. Ihmiset pelkäsivät suolan puutetta jopa paljon enemmän kuin me pelkäämme öljyn tai juomaveden loppumista nykyään.  

Suolaa käytettiin myös maksuvälineenä. Marco Polo huomasi matkoillaan Tiibetissä, että pienet suolakakkuset oli sinetöity kaanin kuvilla ja niitä käytettiin maksuvälineinä. Roomalaislegiooneissa osa palkasta maksettin suolana, jota kutsuttiin nimellä ”Salarium argentum” eli suolaraha. Tästä juontaa myös englanninkielinen termi ”salary” joka tarkoittaa palkkaa. Latinankielisen sanan ”sal” arvellaan olevan alkuperänä myös roomalaiselle sanalla ”salute” joka taas liitetään arabilaiseen ”salaam”-sanaan tarkoittaen rauhaa. Vallanpitäjät ymmärsivät hyvin pian, että koska suola on ihmisille elintärkeää, siitä saa tärkeän ja säännöllisen tulonlähteen. Suola pantiin verolle ensimmäisenä Kiinassa, noin 2200 e.a.a. Tämän uskotaan olevan yksi ihmiskunnan ensimmäisistä verotettavista kohteista. Ranskassa asetettu suolavero sai niin valtavat mittasuhteet, että se johti sekä suolanpuutteeseen, sekä oli osittain syynä myös Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen vuonna 1789.

Suolalla olikin usein tärkeä rooli sodissa. Siitä käytiin verisiä taisteluita, eikä ihme. Napoleon menetti useita tuhansia sotilaita, koska vetäytyessään Moskovasta sotilaiden haavoja ei voitu hoitaa kunnolla suolan puutten vuoksi, ja näin heidän vastustuskykynsä laski.

Kolmannessa Mooseksen kirjassa ilmoitetaan, että kaikki ruokatavarat, joita uhrattiin Jumalalle, oli maustettu suolalla, koska tarkoitus oli tarjota jotakin miellyttävää.

 Tavallisessa elämässä syödä suolaa jonkun kanssa tarkoitti, että he olivat hyviä ystäviä; suolasopimus oli peruuttamaton sopimus.

Jeesuksen opetuslapset ovat suola koko maailmalle, sillä he antavat uuden maun kaikille inhimillisille arvoille, he välttävät mädännäisyyttä, tuovat sanoillaan viisauden maailmaan ja antavat tarkoituksen kaikelle, mitä tapahtuu. Mutta ei ole suolaa suolaa varten. Jos se ei täytä tehtäväänsä, jos se muuttuu mauttomaksi, se ei kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.

Herra antaa samanlaisen varoituksen vertauskuvalla valosta. Hän on asunut valoisalla seudulla ja hän pitää auringonpaisteisista päivistä, kirkkaista horisonteista, näkymistä kaukana kaupungeista. Valosta hän otti monet opetuksensa. Jesaja oli ennustanut, että Israel olisi valo kansoille. Jeesus sanoo selvästi opetuslapsilleen, että heissä täyttyy tämä ilmoitus: Te olette maailman valkeus. Olette – hän sanoo heille – kuin valaistu kaupunki, joka näkyy joka puolelle: Ei voi olla kätkössä ylhäällä vuorella sijaitseva kaupunki. Te olette kodin valo: ei lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampun jalkaan, niin se loistaa kaikille huoneessa olijoille. Jokaisen teistä, hän sanoo heille, täytyy olla valona läheisillenne: teidän vierellänne he näkevät selvästi. Te kaikki yhdessä olette kuin vuorenhuipulle rakennettu kaupunki, joka näkyy joka puolelta ja auttaa löytämään tien. Mikä vahinko, jos suola huononee, mutta yhtä paha on, jos valo sammuu! Jeesus toistaa sen toisissa tilanteissa. Tässä hän tyytyy vain lisäämään: Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, kuten lamppu kotona, kuten kaupunki horisontissa, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on Taivaissa.



Tästä pyhimyksestä tuli 17-vuotiaana kansallissankari ja uskonnon marttyyri. Jeanne d’Arc syntyi vuonna 1412 Donremyssa, Ranskassa. Hänen isänsä oli nimeltään Jaakob d’Arc ja hän oli maanviljelijä. Jeanne kasvoi maalla eikä koskaan oppinut lukemaan tai kirjoittamaan. Mutta hänen äitinsä, joka oli hyvin hurskas, valoi häneen suurta luottamusta Taivaalliseen Isään ja hellää kiintymystä Neitsyt Mariaan.

Joka lauantai pikku-Jeanne poimi niittykukkia viedäkseen ne Rouvamme alttarille. Joka kuukausi hän ripittäytyi ja vastaanotti ehtoollisen ja hänen suuri toiveensa oli tulla pyhäksi eikä tehdä koskaan mitään syntiä. Hän oli niin hyvä ja herttainen, että kaikki kylässä pitivät hänestä. Hänen isänmaansa Ranska oli hyvin vakavassa tilanteessa, sillä englantilaiset olivat hyökänneet maahan ja valtasivat nopeasti monia kaupunkeja ja tekivät paljon pahaa. Neljätoista-vuotiaana Jeanne alkoi kuulla ääniä, jotka kutsuivat häntä. Aluksi hän ei tiennyt, kenestä oli kysymys, mutta sitten hän alkoi nähdä loistavia valoja ja hänelle ilmestyivät arkkienkeli Pyhä Mikael, Pyhä Katariina ja Pyhä Margareeta ja he sanoivat hänelle: “Sinun pitää pelastaa kansa ja kuningas”. Peloissaan hän ei kertonut kenellekään mitään aluksi, mutta sitten äänet vaatimalla vaativat voimakkaasti, että hänen, köyhän ja oppimattoman maalaistytön, oli määrä pelastaa kansa ja kuningas, ja silloin hän kertoi perheelleen ja naapureilleen. Ensimmäisillä kerroilla ihmiset eivät uskoneet häntä, mutta sitten äänten vaatimusten ja nuoren tytön pyyntöjen takia hänen setänsä vei hänet sinne, missä naapurikaupungin armeijan päällikkö oli. Hän sanoi, että Jumala lähetti hänet viemään viestiä kuninkaalle. Mutta sotilashenkilö ei uskonut häntä ja lähetti hänet kotiinsa. Siitä huolimatta joitakin kuukausia myöhemmin Jeanne tuli uudelleen komentajan luo ja erään tappion jälkeen, jonka tyttö oli hänelle ennustanut, tämä lähetti hänet saattueen mukana tapaamaan kuningasta. Saavuttuaan kaupunkiin hän pyysi saada puhua kuninkaalle. Petkuttaakseen häntä kuningas pukeutui tavalliseksi kyläläiseksi ja laittoi sijalleen toisen henkilön. Tyttö saapui suureen salonkiin ja sen sijaan, että hän olisi suunnannut sinne, missä kuninkaan sijainen oli, häntä ohjaavien “äänien” välityksellä hän meni suoraan sinne, missä naamioitunut kuningas oli ja hän puhui ja kertoi hänelle salaisuuksia, joita kuningas ei osannut kuvitellakaan. Tämä sai aikaan sen, että kuningas muutti mielipiteensä täysin nuoresta maalaistytöstä. Oli enää yksi tärkeä kaupunki, joka ei ollut joutunut englantilaisten käsiin. Se oli Orleans. Ja sitä piiritti vahva englantilainen armeija. Kuningas Kaarle ja hänen sotilaansa luulivat jo sodan hävityksi. Mutta Jeanne pyytää hallitsijalta, että hän antaisi hänelle joukkojen käskyvallan. Ja kuningas nimittää hänet ylipäälliköksi. Jeanne käskee tekemään valkoisen lipun, jossa on Jeesuksen ja Marian nimet, ja kymmenen tuhannen miehen johdossa hän suuntaa kulkunsa kohti Orleansia. Nuoren ylipäällikön rohkaisemina ranskalaiset sotilaat taistelivat kuin sankarit ja karkoittivat hyökkääjät ja vapauttivat Orleansin. Sitten he menivät useisiin muihin kaupunkeihin ja vapauttivat myös ne. Jeanne ei taistellut eikä haavoittanut ketään, vaan armeijan edessä hän kulki ryhmästä toiseen rohkaisten taistelijoita ja valaen heihin intoa, ja hän haavoittui useita kertoja taisteluissa. Loistavien voittojensa jälkeen Pyhä Jeanne sai aikaan, että pelokas kuningas Kaarle VII suostuisi tulemaan kruunatuksi koko valtion päälliköksi. Ja näin tehtiin loistavin juhlallisuuksin Reimsin kaupungissa. Mutta sitten tulivat kadehtimiset ja pyhimyksellemme alkoi kärsimysten ja petosten aika. Tähän asti hän oli ollut kansallissankari. Nyt hänestä tuli marttyyri. Monet kuninkaan hovin työntekijät olivat kateellisia siitä, että hänestä tulisi liian tärkeä ja alkoivat taistella häntä vastaan. Tuosta kansallissodasta puuttui jotain hyvin tärkeää: valloittaa pääkaupunki, Pariisi, joka oli vihollisen vallassa. Ja sitä kohti Jeanne suunnisti sotaurhojensa kanssa. Mutta kateuden ja vihollisen kanssa solmittujen sopimusten takia Kaarle VII veti joukkonsa pois ja Jeanne haavoittui taistelussa ja joutui burgundilaisten vangiksi. Ranskalaiset olivat hylänneet hänet, mutta englantilaiset olivat äärettömän kiinnostuneita saamaan hänet vankilaan, ja niinpä he maksoivat yli tuhat kultarahaa burgundilaisille, että he luovuttaisivat hänet, ja hänet tuomittiin elinkautiseen. Englantilaiset antoivat hänen kärsiä hyvin paljon vankilassa. Nöyryytykset ja loukkaukset olivat jokapäiväisiä ja jatkuvia siihen pisteeseen asti, että Jeanne huudahti lopulta: ”Tämä vankila on ollut minulle niin julma marttyyrius, etten ikinä olisi voinut sitä kuvitella”. Mutta hän jatkoi rukoilemista uskossa ja julisti, että kyllä hän oli kuullut äänet taivaasta ja se sotaretki, jonka hän oli tehnyt pelastaakseen isänmaansa, oli ollut Jumalan tahdosta. Siihen aikaan oli tapana syyttää noituudesta jokaista naista, jonka haluttiin katoavan. Ja niinpä viholliset syyttivät Jeannea noituudesta sanoen, että voitot, jotka hän oli saavuttanut, johtuivat siitä, että hän oli tehnyt noituuksia englantilaisille saadakseen heidät kukistumaan. Hän vetosi Paaviin pyytäen, että Rooman Paavi tuomitsisi hänet, mutta kukaan ei halunnut viedä pyhälle Isälle tätä viestiä, ja oikeudenistuin koostui yksinomaan pyhimyksen vihollisista. Ja vaikka Jeanne vakuutti monta kertaa, ettei hän ollut koskaan käyttänyt noituutta ja että hän oli täysin uskova ja hyvä katolinen, siitä huolimatta he tuomitsivat hänet sen ajan kauheimpaan kuolintapaan: tulla poltetuksi elävänä. He sytyttivät suuren roihun ja sitoivat hänet pylvääseen ja polttivat hänet hitaasti. Hän kuoli rukoillen ja hänen suurin lohdutuksensa oli katsoa krusifiksiä, jota eräs munkki näytti hänelle, ja antaa itsensä meidän Herrallemme. Hän huusi avuksi arkkienkeli Mikaelia, jota kohtaan hän oli aina tuntenut suurta kunnioitusta, ja lausuen kolme kertaa Jeesuksen nimen hän antoi henkensä. Oli toukokuun 29 päivä 1431. Hän oli tuskin 19-vuotias. Monet palasivat koteihinsa sanoen: ”Tänään olemme polttaneet pyhimyksen”. 23 vuotta myöhemmin hänen äitinsä ja sisaruksensa pyysivät, että avattaisiin uudelleen tuo tuomio, joka oli tehty häntä vastaan. Ja Paavi Calixto III nimitti juristien komitean, joka ilmoitti, että Jeannen tuomio oli epäoikeudenmukainen. Ranskan kuningas julisti hänet viattomaksi ja Paavi Benedictus XV julisti hänet pyhimykseksi.

Jeanne d”Arc: anna meille suuri rakkaus isänmaatamme kohtaan.

Vietämme tänään Pyhäinpäiväjuhlapyhää. Olemme lukeneet evankeliumista, että Jeesus sanoi: Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta, Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen, jne

-Autuaaksi julistamisia on kutsuttu Jumalan valtakunnan carta magnaksi. Autuas tarkoittaa onnellista. Jeesus opettaa tässä meille, että onnellisuus ei riipu siitä, mitä ihmisellä on, vaan siitä, mitä hän on, eikä hän saa olla riippuvainen olosuhteista -omaisuudesta, terveydestä, mielihyvästä.

Tällä syvällä onnella, jonka Herra lupaa seuraajilleen, on lähteensä Jumalassa. Jeesus lupaa onnea ja pelastusta kaikille, jotka seuraavat häntä ja jäljittelevät häntä hänen tavallisessa elämässään-Hengellisesti köyhät, lempeät, ne jotka itkevät, ne jotka isoavat ja janoavat oikeutta, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät ja ne, jotka kärsivät vainoa palvellessaan Herraa;

-Autuaita ovat hengellisesti köyhät,sillä heidän on Taivasten Valtakunta. Apostolit tiesivät hyvin, että seuratakseen Kristusta sielun on oltava vapaa kaikesta omistushalusta. He olivat jättäneet kaiken ja olivat vapaita kulkemaan Opettajansa jäljessä, ja viemään sen jälkeen oppiaan koko maailmaan. Jokaiselta, joka aikoo seurata häntä, Kristus vaatii tehokasta irrottautumista itsestä ja siitä, mitä omistaa ja käyttää. Kristityn on oltava köyhä maan päällä sillä hänen aarteensa täytyy olla Herrassa.

-Autuaita ovat ne, jotka itkevät, sillä he saavat lohdutuksen. Herra ilmoittaa, että jos elämän ristejä – sairaus, tuska, köyhyys – kantaa hänen kanssaan, ne eivät ole raskaita: usko muuttaa hyväksi sen, mikä toisille on korjaamaton paha. Herra lupaa runsasta lohtua tässä elämässä niille, jotka oppivat kärsimään hänen kanssaan, ja sen jälkeen loppumatonta onnea.

-Autuaita ovat lempeät, sillä he perivät maan. Tässä hän opettaa, että lempeät ovat onnellisia, koska he perivät maan. Samoin kuin köyhät, evankeliumin mukaan, ovat todellisia rikkaita, lempeät ovat itse asiassa voimakkaita. Lempeät ovat niitä, jotka kärsivät epäoikeudenmukaisia vainoja kärsivällisesti; niitä, jotka vastoinkäymisissä säilyttävät tyynen, nöyrän ja lujan mielen eivätkä suostu vihaan tai masennukseen.

-Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat oikeutta, sillä heidät ravitaan. Oikeuden nälkä ja jano ovat Jumalan, pyhyyden, nälkää ja janoa. Oikeus, josta Pyhä Kirjoitus puhuu, on olennaisesti uskonnollinen käsite, ja sillä on paljon laajempi merkitys kuin sen käyttö normaalissa, lähinnä oikeudellisessa kielessä. Pyhässä Kirjoituksessa kutsutaan hurskaaksi sitä, joka yrittää vilpittömästi täyttää Jumalan tahdon, joka on osoitettu hyvin erilaisin muodoin. Monissa tapauksissa se on sama kuin mitä nykyään kutsumme pyhyydeksi.

-Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Tässä Herra sanoo, että se, jolla on ymmärtäväinen ja laupias sydän, on autuas, sillä hän saavuttaa Jumalan laupeuden, joka on suurin ilo, mitä ihminen voi kokea. Mutta Herra asettaa yhden ehdon saadaksemme häneltä myötätuntoa vikojemme ja heikkouksiemme takia: että meillä myös olisi suuri sydän niitä kohtaan, jotka meitä ympäröivät. Sairaat ansaitsevat erityistä huomiota.

-Autuaita ovat puhdassydämiset sillä he saavat nähdä Jumalan. Perisynnin jälkeen ihmisen täytyy toteuttaa jatkuvaa yritystä puhdistaa sisäiset aikomuksensa. Ei riitä, että tekee hyviä ulkonaisia tekoja: on välttämätöntä puhdistaa aikomus, jolla se toteutetaan. Herra opettaa, että hyvyyden tai pahuuden juuri on sydämessä, toisin sanoen ihmisen sisimmässä, hänen henkensä syvyydessä. Herra kutsuu tässä autuaiksi ja onnellisiksi niitä, jotka varjelevat sydäntään. Palkinto on näky Jumalasta, jonka voi saavuttaa kokonaan vasta ikuisessa elämässä.

-Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Rauha oli yksi niistä suurista rikkauksista, joita jatkuvasti anottiin Vanhassa Testamentissa. Mutta todellinen rauha saapuu maan päälle Messiaan tulon myötä. Sen vuoksi enkelit lauloivat hänen syntyessään: Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisille, joilla on hyvä tahto. Messiaan mukana uudistetaan luomisen alussa vallinnut rauha ja harmonia ja perustetaan uusi järjestys. Autuaita ovat ne, jotka osaavat tuoda rauhan, hän sanoo nyt koko tuolle väkijoukolle, joka häntä kuuntelee. Onnellisia ovat ne, jotka sovittavat riiteleviä, sammuttavat riidan, yhdistävät ne, jotka ovat eronneet. Heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.

-Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on Taivasten Valtakunta. Autuaita ovat ne, jotka kärsivät vainoa ollessaan uskollisia Herralle ja kantavat sen kärsivällisesti ja iloisesti.

-Ja Herra tekee yhteenvedon: Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valehdellen puhuvat tiestä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkionne on suuri taivaissa. Sillä samalla tavalla he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Autuaaksi julistamiset piirtävät Jeesuksen kasvot ja kuvaavat hänen lähimmäisenrakkauttaan. Ne ovat paradoksaalisia lupauksia, jotka ylläpitävät toivoa ahdistuksissa. Näitä löytyy jo Neitsyt Marian ja kaikkien pyhimysten elämässä.

Pyhä Augustinus kirjoittaa: Varmasti me kaikki haluamme elää onnellisina, ja ihmisrodussa ei ole ketään, joka ei hyväksyisi tätä ehdotusta jo ennen kuin se on selvästi lausuttu, ja toisessa kohdassa lisää itse Pyhä Augustinus: Kuinka on niin Herra, että minä etsin sinua? Sillä etsiessäni sinua, Jumalani, etsin onnellista elämää. Auta, että etsisin sinua, että sieluni eläisi, sillä ruumiini elää sielustani ja sieluni elää sinusta”